Kuntosali Oulu Voimala Toni Väyrynen

Toni Väyrynen

Posted on Posted in Yleinen

Toni Väyrynen oli vielä viisi vuotta sitten IT –alalla vaikuttava yrittäjä, jonka terveys oli romahduspisteessä. Mies painoi lähes 120 kiloa, ja hänen sairauskertomuksensa oli vähintäänkin yhtä painavaa luettavaa.

Yhtenä päivänä Tonin mitta huonoa oloa tuli täyteen. Hän ymmärsi, että jos sama meno jatkuisi, hän ei olisi näkemässä lastensa kasvamista. Toni ryhtyi tekemään pieniä, mutta systemaattisia muutoksia terveystottumuksiinsa. Erinomaisten tulosten innostamana hän päätti kouluttautua personal traineriksi ja ryhtyä kannustamaan muitakin hyvinvointinsa edistämisessä.

Tänä päivänä Toni näyttää siltä, kun hän olisi syntynyt personal traineriksi. Atleettinen mies on kerännyt ympärilleen maamme osaavimman personal trainer –tiimin, jonka visiona on auttaa asiakkaitaan omien unelmiensa toteuttamisessa.

Toni toimii valmentajana, liikuttaen yksilöasiakkaiden lisäksi myös pienryhmiä sekä yrityksiä. Valmennustyön ohella Toni vastaa Voimalan ja MyPT:n liiketoimintojen- sekä palvelutarjooman kehittämisestä.

Valmentamisen lisäksi Toni luennoi hyvinvoinnista yrityksissä sekä kouluttaa Trainer4You:n personal trainereita.